Olen harrastanut triathlonia nyt nelisen vuotta ja totiseksi homma on käynyt viimeisen kahden vuoden aikana.
Aloitin yhteistyön Juhan kanssa noin vuosi sitten. Meidän yhteisenä tavoitteenamme oli lähteä tutkimaan juoksuni mekaniikkaa ja löytää kehostani heikoimmat kohdat, jotka hidastaisivat menoani.
Ensimmäisestä tapaamisestamme asti huomasin, että Juhan vahvuus on kyvyssä tunnistaa juoksun kannalta merkittävimmät ongelmakohdat kehoni mekaniikassa. Aloimme paneutua yksinkertaisilla menetelmillä ja tuhansilla toistoilla ongelmakohtieni vahvistamiseen. Keskityimme parantamaan kapasiteettiani voiman ja hermotuksen parantamisen avulla.
Kesän ja kilpailukauden koittaessa huomasin, että tehojen ylläpito myös pitkissä harjoituksissa tuntui helpommalta kuin ennen. Jalkani tuntuivat myös kestävän paremmin pitkiä juoksu- ja yhdistelmätreenejä. Olin saanut voimaa tukilihaksistoon oikeisiin paikkoihin ja juoksun asento ja tahti pysyivät rennommin yllä myös pitkässä rasituksessa. Tämä näkyi myös tuloksissa. Alkukesän olympiamatkoilla olin mukana kärkikahinoissa kansallisten huippujen takana. Joroisilla onnistuin saavuttamaan tavoitteeni ja voitin sarjani M 30-34 suomenmestaruuden.
Kiitos Juha, kaudesta 2017
Mikko Vekkeli, 8mm Squad, SKB Racing Triathlon Team